23.2.2010

Niin paljon lankoja, niin vähän aikaa...

Lankoja olisi paljon, ideoita vielä enemmän, aikaa ja innostusta tekemiseen vähän vähemmän. Tilanne on kuitenkin suhteellisen hyvä kun minulla on vain yksi (aktiivinen) neuletyö kesken. Yleensä kyllästyn yhden tekemiseen ja aloitan aina uuden, joten keskeneräisiä kerääntyy aina ihan liikaa, ja sitten ne unohtuu jonnekin laatikoiden ja kassien pohjalle.
Jatkoin eilen pikkumiehen kirjoneuleliivin tekemistä, joka on vielä ihan alkutekijöissään, mutta lopputulos on varmasti tyylikäs ja suloinen. Kutomista (ja bloggaamista) häiritsee se että pikkumies ylettyy jo joka paikkaan ja haluaa olla kaikessa mukana, ja vispaavat puikot ja läppärin nappulat on tietysti superkiinnostavia. Neuleliivikin on tylsässä vaiheessa kun ei tarvi tehdä mitään kuvioita, lisäyksiä, kavennuksia, ja lisäksi pikkusormeen alkaa sattua kutoessa. Vauvalle on kyllä ihana tehdä kun tulee niin nopeasti valmista, mutta täytyy nyt skarpata että liivi on valmis ennen kun se käy pieneksi!

Syksyllä tuli hankittua kauniin sinistä pehmeää vauvalankaa josta olisi tarkoitus tehdä pikkumiehelle kesäksi neulepaita ankkurikuviolla. Hamstrasin myös ihania pätkävärjättyjä lankoja talven valikoimasta, mutta niistä voi tehdä jotain vaikka ensi talveksi. Alennusmyynnistä ostin omaa neuletta varten lankaa, mielessä olisi pitsineuleinen tunika tai lepakkohihainen paita. Meidän isi on myös pitkään kysellyt että koska kudon hänelle villapaidan ja niitä pehmolelujakin olisi kiva tehdä...

22.2.2010

Pehmolelut itse tehden

Yksi lemppariasioitani neuloa tai virkata on pehmolelut. Niitä on tullut tehtyä vasta pari (eikä omalle lapselle yhtäkään!) mutta ohjeita olen keräillyt joka puolelta ja intoa olisi taas enemmän kuin aikaa... Viimeisin tuotos on tämä suloinen kirahvi Joonan uudelle serkkupojalle.


Itse tehdyt pehmolelut on siitä kivoja että ne ovat ainutlaatuisia, niille yleensä tulee itsestäänkin aika veikeä ilme, ja ne ovat aivan varmasti rakkaudella tehty. Aikaisemmin olen tehnyt siskon lapsille pehmokoiran, koitan saada siitäkin kuvan tänne. Koiran pää on tehty ohjeen mukaan ja muuten itse säveltäen.
 Tässä siis tuo koira, vaikka vähän huono kuva onkin.